Vesa-Matti Loiri

Huilumies

On tässä huilu ja huilumies En täytä mittaa normien Sormien soutelun huoleni huilutan Jos en lausein tunteita tulkita voi Niille varmasti huilu soi Ja niistä sielun soinnut pienoisen lauluni loi

On siinä aamun kastehelmien tuoksu On kevät lämmin vuoripuron juoksu Kaiken sen minkä aistin huiluni soi On siinä hiiltyvä ilta, auringon rusko Parempien päivien sammumaton usko On syksyn kuolevaa ruskaa, on elämä tuskaa Sen huiluni soi

On tässä huilu ja huilumies Mä näen luonnon tauluna lauluna teille sen kaiken mä soinnutan Ja näin riemut, surut ja arkikin soi Jos en tuntea oikein voi On joka pettymys, nauru sykkivät sointuni loi

On siinä päiväperhon leikkivä liito Sammuvan tähden öinen viime kiito Kaiken sen minkä aistin huiluni soi On siinä tuiskuvan talven hyytävä halla Ihmisen pienuus kaikkeuden alla On syksyn kuolevaa ruskaa, on elämä tuskaa Sen huiluni soi

On siinä päiväperhon leikkivä liito Sammuvan tähden öinen viime kiito Kaiken sen minkä aistin huiluni soi On siinä tuiskuvan talven hyytävä halla Ihmisen pienuus kaikkeuden alla On syksyn kuolevaa ruskaa, on elämä tuskaа Sen huiluni ѕoi